Yonaka

Nimi: Yonaka
Ikä: 13 vuotta
Sukupuoli: naaras
Laji: "ihmissusi"
(Rotu: siperianhusky)
Perhe: ei ole (Yonakan isä on sama kuin Kakuren emon, Hikarin, mutta pentueet eivät koskaan tulleet tutuiksi keskenään, siispä ihmishusky ei tiedä olevansa sukua ninjakoiralle)

Ulkonäkö: http://yonaka.deviantart.com/art/Werewolf-Yonaka-76624169
Katso kuvaa. Yonaka seisoo tuossa selkä suorana, jolloin pituutta kertyy sellaiset 170 senttiä, mutta normaalisti hän kulkee astetta kumaraselkäisemmässä asennossa, joskus jopa juoksee nelinkontin. Turkki on pehmeää ja tuuheaa sekä karva tervettä ja sileää. Häntä on usein hiukan kippurassa, mutta näkee sitä joskus suoristettunakin. Kunnon niskavillat löytyy, kuten kuvasta näkee. Oikeasti Yonaka on suhteellisen siro, mikä tulisi paremmin esille, jos naaraan ajaisi turkittomaksi.. mikä puolestaan ei koskaan tule tapahtumaan. Turkin läpikin ihoa ja muotoja pystyy hyvin tunnustelemaan, mikäli sattuu pääsemään tarpeeksi lähelle ynnä muuta sellaista. Jaloissa on neljät varpaat, molemmissa käsissä neljä sormea (peukalo mukaanlukien) ja käsiä voisi muutenkin hyödyntää näppärästi, jos entinen koira vain osaisi harjoittaa moista. Käsissä, kuten jaloissakin, on anturat tallella sekä mustat, pitkätkin kynnet, joilla saa ajoittain pahaa jälkeä aikaiseksi, etenkin sillä raivolla, joka tältä pedolta löytyy. Turkki on musta, otsassa olevat laikut valkoiset ja silmät siniset. Nimi merkitseekin keskiyötä, siitä se. Vilkaise toki tätä settiä.

Luonne: Naaras saattaa näyttää lempeältä, mutta ei sitä ole. Jo koirana hän oli erakoituva, "yksinäinen susi", eikä päästänyt monia lähelleen. Vielä harvemmat hän laski ystävikseen. Yonaka ei ole silloisesta minästään muuttunut pätkän vertaa, eli hän edelleen hyväksyy itselleen vain sellaisia tuttavuuksia, joista hän takuulla hyötyy edes jollakin tavalla. Sortuu helposti haastamaan riitaa ja itse asiassa nauttii taistelemisesta ja siitä, että saa näyttää voimiaan, kun kyllä tämä naaras pystyy kaikenlaiseen mihin uroksetkin. Ei tarvitse olla uros ollakseen voimakas ja niin edelleen, ja sitä seikkaa tämä jopa feministinen peto haluaa aina todistaa niille, jotka näyttävät pitävän naaraita alempiarvoisina. On usein aggressiivinen ja ärhäkkä, kerjää verta nenästään aina silloin tällöin. Yonaka ei usko sellaisiin asioihin kuin rakkaus ja kohtalo, ja hän onkin vältellyt uroksia koko ikänsä. Taistelee siis lisääntymisviettiä vastaan, koska ei halua pentuja riesakseen.

Menneisyys: Vettä satoi kaatamalla sinä päivänä, jona Yonaka syntyi Siperiassa vain kahden pään pentueeseen. Tämäkin pentue oli hankittu vain ihmisten päähänpiston vuoksi, tai pikemminkin siksi, että jokin pikkutyttö halusi itselleen lemmikin. Jo nuorena tumma husky kohteli ruskeaa sisartaan kovakouraisesti näiden leikkiessä, ja se nopeasti määritti, kumpi pennuista sille tytölle tulisi menemään. Sen sijaan Yonaka vietiin johonkin kenneliin, jossa hyväksyntää ei tullut sitten mistään suunnasta - toisaalta ei pieni naaras sitä yrittänytkään saada ikätovereiltaan. Pentu vain haastoi äkeänä riitaa ja tappeli minkä ehti.
Musta husky oli riesa kennelin henkilökunnalle, ja lopulta pentu päätettiinkin eristää muista. Ihmiset alkoivat hiljalleen olla lopettamisen kannalla: kuka nyt asennevammaisen koiran haluaisi? Kävi kuitenkin niin, että muuan vanha mies tuli hankkimaan valjakkoonsa sisukasta verta juuri lopettamista edeltävänä iltana, ja niinpä Yonaka annettiin hänelle ilmaiseksi. Eipähän tarvinnut heittää ruisketta hukkaan.
Kuten arvata saattaa, naaras ei pitänyt tästäkään siirrosta yhtään. Koira räksytti ja puri ja potki hullun lailla. Kostotta pentu ei todellakaan selvinnyt, ja mies hakkasi narttua, jos tarve tuli. Yonaka oppi nopeasti alistumaan ja olemaan varovainen, mutta selän takana hampaat tulivat silti aina esille kostoa enteillen. Tälle seikalle ne valjakon täysikasvuiset ja jo koulutetut koirat vain naureskelivat, eikä Yonaka vieläkään löytänyt itselleen minkäänlaista paikkaa - eipä hän tosin sellaista vieläkään etsinyt. Eikä pentu osoittanut kärsivänsä, vaikka vanhemmat tätä kuinka paljon polkivat jalkoihinsa.
Siinä ne pentuvuodet kuluivat, varttuessa pienikokoisehkoksi naaraaksi. Ja kun lisääntymisikään päästiin, johan alkoivat lauman urokset ahdistella naarasta. Mutta Yonaka ei alistunut. Hän oli harjoitellut ja kasvattanut voimiaan pienestä pitäen, nopeuttaan myös, ja hänestä kehkeytyi jopa vaikea tapaus. Naaras rökitti isompiaan yksi kerrallaan ja pakeni urosten hyökätessä laumana. Hurtat eivät koskaan saaneet huskya kiinni.
Yonaka omaksui yön, pimeyden sekä varjot nopeasti omaksi reviirikseen, ja hän ärisi jopa omistajalleen kapinallisen avoimesti, kun tämä koetti häntä asettaa valjakkoon. Nyt kun täysikasvuinen oli, erittäin katkeraluontoinen, Yonaka kieltäytyi alistumasta. Eräänä päivänä hän hyökkäsi miestä vastaan, iski nopeasti kuin käärme ja puraisi ihmiseltä käden verille. Terveen käden kohottautuessa kostolyöntiin Yonaka hyökkäsi uudestaan ja kaatoi miehen kumoon. Husky oli päässyt veren makuun, ja pian oli kaksijalkaisella vähän useampikin paikka auki. Erakko kuoli verenhukkaan, mikä ei liikuttanut narttua ollenkaan. Itse asiassa hän innostui, pimahtikin, ja ryntäsi seuraavaksi valjakkolaisten perään. Kuin raivohullu hän surmasi noista jok'ikisen.
Vihdoin Yonaka saattoi kaikessa rauhassa paeta luontoon vailla pelkoa siitä, että kukaan noista lähtisi häntä jahtaamaan. Koira jätti Siperian taakseen pitkän taipaleen jälkeen, ja hän suuntasi maailmalle. Niin yllättävää kuin se onkin, pariin otteeseen narttu liittyi joihinkin villikoiralaumoihin milloin mistäkin syistä, mutta ei hän niissä koskaan pysynyt. Kun lauma ajautui sotaan, kun yksi niistä ainakin ajautui, ah, se verenvuodatus oli hänelle nautintoa. Turvaa hän ei koskaan hakenut, hankaluuksia vain. Eikä peto koskaan jäänyt yhdelle seudulle pitkäksi aikaa. Hän ei halunnut kiintyä mihinkään, ei alueisiin, ei olentoihin - ei edes niihin, joiden kanssa ystävystyi.
Yonaka vanheni yksin. Hän eli ihmeen kauan. Ollessaan 11 vuoden ikäinen hän luuli nukkuvansa pois, luuli painajaisen hämäävän itseään, silmiään ja aistejaan, mutta oikeastihan se mustuus kiersikin maailmaa. Yonaka ei uskonut kokemaansa todeksi, mutta huomasi kuitenkin pian olevansa ihan uusissa maisemissa, nimittäin Shik'han Kh'Ashurassa, sen sademetsässä. Koira luuli taas uneksivansa, mutta muutaman päivän perästä hän kyllä tunsi oikeaa, todellista kipua, kun jokin ihmissutta muistuttava peto hyökkäsi hänen kimppuunsa. Terävähampainen, raivoisa olento raateli Yonakan verille, mutta jätti tämän henkiin.
Siperianhusky sairastui pahasti tuon jälkeen. Hän ei kyennyt tekemään mitään, ja seuraavan viikon koira oli aivan tuskissaan. Hän ei muista niistä päivistä mitään. Luuli viimein kuolevansa, toivoikin sitä, kun kamalan pistävä kipu iski häneen, kuin sadoilla puukoilla olisi häntä pistelty. Tämä kuitenkin johtui siitä, että hänen nahkansa alkoi repeillä, ja Yonaka menetti tajunsa. Seuraavana aamuna hän vain huomasi olevansa nuori ihmissusi, täysikasvuinen pennun kehossa, ja kaikki tuntui tietenkin mahdottomalta. Sitähän se olikin.
Yonaka kasvoi nopeasti, ja jo kahdessa vuodessa hän oli kirinyt 170 sentin korkeuteen, täysikasvuisiin mittoihinsa. Keho näet otti aikuisen mielen kiinni. Tuon kahden vuoden aikana naaras myös oppi liikkumaan uudessa, vetreässä kehossaan, vaikka se aluksi hankalaa olikin. Käsiään ja näppärähköjä sormiaan peto ei koskaan oppinut entisenä koirana harjoittamaan, mutta olisi sille aikaa. Kiirettä ei ollut, olihan neito saanut itselleen uuden elämän. Vanha ei tietenkään ollut unohtunut, ja Yonaka muisti kaiken menneisyydestään. Onneksi hän oli saanut tämän uuden kodin, johon kahdessa vuodessa oli ehtinyt tutustua ihan mukavasti.

Muuta: Pelasin koira-Yonakalla joskus.. jossakin, ja se on vanhimpia roolipelihahmojani. En enää muista sen silloisen paikan nimeä, mutta GNG-aiheinen se suurella todennäköisyydellä oli.