Kakure

Nimi: Kakure
Ikä: n. 2 vuotta
Sukupuoli: uros
Laji: koira
Rotu: ½ koga, ½ huskymalamuutti
Perhe: hajallaan (isä Tesshin kuollut, samoin emo Hikari sekä eno Shiro, isosisko Chizuosta ja -veli Kazuosta Kakurella ei ole mitään tietoa, ei myöskään sisaruspuolista Corte ja Cielo)

Ulkonäkö: - Vanha kuva. - Parempi, mutta kasvoista. - Uusi, pätevin, paras. -
Ja katse saa heti luvan suunnata tuohon kolmanteen, uusimpaan kuvaan. (Ensimmäisessä Kakuren jalat ovat ylipitkät ja rakenne on muutenkin ihan tönkkö ja raskas..) Todellisuudessa poika on hyvin ketterä ja pystyy helposti loikkimaan puissa kuin mikäkin orava, kuten kunnon ninjanperillisen kuuluukin. Värit ovat uusimman kuvan mukaiset, eli Kakuressa esiintyy vain ruskean eri sävyjä (oli kyllä tummempi pentuna kuten vanha sheetti osoittaa), paitsi irokeesissä, joka on musta. Irokeesi on kuvassa juuri oikein: syytetään (tai kiitetään) vaikkapa geenivirhettä siitä, että Kakurelle on kasvanut tuollainen tuuhea pehko. Muista kogista poiketen nuorukaisella on siis ylikasvanut irokeesi, ainakin sillä tavalla, että se on peittää oikean silmän kokonaan alleen. Takaahan se on aikamoisen normaali. Mitä uroksen kokoon tulee, hän taitaa itse asiassa olla hiukan normaalia täysikasvuista kogaa suurempi. Malamuutin perua.

Luonne: Kakure on veikeäluontoinen nuorukainen, jolla on aina meno päällä. Vauhdissa saattaa olla aikamoisen hankala pysyä, jos tämä poika jostain pahasti innostuu. Uteliaisuus on ylimenevää luokkaa, minkä vuoksi koira saattaa joutua ajoittain hankaluuksiin. Elämänhalua ja -iloa löytyy, kiitos onnellisen lapsuuden, ja Kakurea on vaikea masentaa. Sitä vastoin hän piristyy helposti, ehkä liiankin helposti. Leikkisyydestään huolimatta uros ei välttele vihamielisiä suhteita, ja hänet on aika helppokin yllyttää taisteluun. Tuosta vain hän ei itse kyllä lähde riitaa haastamaan, moiseen on aina oltava syy. Vakava puoli myös Kakuresta siis kuitenkin löytyy, ja hän osaa sitä hyödyntääkin - sekä hyvin opittuja ninjakykyjään. Aivan, pohjattoman uteliaisuutensa ja intonsa tähden poika oli mitä parhain oppilas, kun isukki niitä kikkoja ja kykyjä tälle opetti, ja pojuhan oppi nopeasti ja harjoitteli ahkerasti. Kuka tietää, Kakure saattaa kaikkien tietämättä olla jopa ninjakoirien parhaimmistoa.. Mainio, peloton ja rohkea soturi tässä on siis kyseessä.

Menneisyys: Kakure syntyi rauhallisena ja kauniina päivänä Japanin Kofussa, yhdessä sen läheisistä metsistä. Tuo päivä ainakin alkoi rauhallisesti: muuan kai-ken, Kasumi, eksyi paikalle oman pentunsa kanssa ennen synnytystä, ja nuo pitivät vanhemmalle naaraalle seuraa, kunnes synnyttämisen aika tuli. Hikari sai toimittaa kuopuksensa maailmaan kaikessa rauhassa, minkä jälkeen vieraat tietysti palasivat. Pian tämän jälkeen Tesshinkin saapui paikalle, ja kogalle tietenkin syntyi pienoista kärhämää ohulais-Kasumin kanssa. Hikari kuitenkin pyysi kinailulle loppua, koska halusi levätä rauhassa - ja naarasta kuunneltiin. "Sopu" laskeutui koirien keskuuteen, mutta paikalle rymisteli villisika rauhaa rikkomaan, ja vastasyntyneen Kakuren isä hankkiutui häiriköstä eroon. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Villisian hyökkäyksen jälkeen mitään pahaa ei tapahtunut moniin kuukausiin. Elämä oli mukavaa ja leppoisaa. Isä tuli tapaamaan poikaansa ja tämän emoa aina silloin tällöin sekä kouluttamaan riehakasta kuopustaan - tietenkin. Pakkohan kogajohtajan pennun, jopa puoliverisen sellaisen, oli oppia niitä kuuluisia ninjatemppuja. Ja siinä asiassa Kakure ei ainakaan tuottanut isälleen pettymystä, ehei.
Kofu ja sen lähimetsiköt muodostuivat nopeasti kodiksi pienen pennun mieleen. Sillä alueella Kakure kasvoi, varttui ja tapasi monia ystävällisiä koiria. Hän ehti tutustua myös sisaruksiinsa, Chizuoon ja Kazuoon, toiseen nuorempana ja toiseen vanhempana. Vaikka isosiskokin oli ensin kateellinen nuoren naperon saamasta huomiosta, pian tuo jo heltyi vilkkaan ja energisen pennun vaatiessa itselleen leikkiseuraa. Kakure sai monia ystäviä, joista kukaan ei kuitenkaan tullut Kofuun pysyäkseen. Eikä hän itsekään sinne jäädäkseen syntynyt.
Suunnilleen vuoden ikäisenä uros viimein päätti, että oli aika aloittaa seikkaileminen. Hän vihjasi lähdöstä emolleen ja karkasi sitten, yöllä, Hikarin nukkuessa. Hän juoksi kauan, paljon, päättömästi, sai uusia ystäviä ja vaikka mitä. Kaikkein merkittävimmän tulevista ystävistään hän kuitenkin tapasi sen vuoristotemppelin luona, jossa myös Gin oli nuorempana käynyt lisäjoukkojen perässä. Kakure oli täällä silkasta uteliaisuudestaan, ja täällä hän tosiaan törmäsi Nadaan, Weedin tyttäreen ja siis Ginin lapsenlapseen. Vaikka nuoret olivatkin verivihollisia, nämä eivät sitä huomioineet, jos siitä edes tässä vaiheessa tiesivät, ja nopeasti näistä tuli ystävyksiä. Yhdessä kaksikko sitten meni tutkimaan sitä vuoristotemppeliä, ja niin siinä tietenkin kävi, että paikassa asuva villikoiralauma hyökkäsi tunkeilijoiden kimppuun. Nadan taistellessa yksin alempitasoisia kätyreitä vastaan Kakure hyökkäsi suoraan lauman johtajan kimppuun, ja ninjakyvyillään hän lopulta iski pomon tajuttomaksi. Taistelun tiimellyksessä Nadakin oli joutunut piiritetyksi, pulaan, ja nuorukainen sitten hyppäsi keskeyttämään tilanteen, nappasi naaraan mukaansa ja kaikkosi paikalta sen kummempia jälkiä jättämättä. Kaksikko oli hengissä, mutta silti ohulainen veti pienoiset pultit, koska oli pärjännyt niin hyvin, että.. Hieman nuoret siis kinasivat turvaan päästyään, mutta ystävinä nämä pian sopivat riitansa. Ja koska Kakure tästä uudesta ystävästään piti, itse asiassa aika paljonkin, hän halusi päästä näyttämään tätä emolleen.
Niin Kakure ja Nada lähtivät yhdessä juoksemaan Kofua kohti. Matka taittui nopeasti, kun oli matkaseuraa, ja nuoret koirat leikkivätkin välillä kulkiessaan. Synnyinseuduille päästyään nuorukainen lähti etsimään emoaan, mutta jokin tuntui väärältä. Kakuren olo oli varsin epämukava. Ja siksi kaksikolle tuli kiire. Oliko Hikari kunnossa..?
Oli ilta, kun ystävykset saapuivat erään syrjäisen autotien läheisyyteen. Ja siellähän poika emonsa näki, tietä ylittämässä. Jossakin aivan liian lähellä alkoi näkyä valonkajoa, ja Kakure yritti kutsua emoaan - liian myöhään. Hikari ei kuullut. Auto törmäsi iäkkääseen huskymalamuuttiin, jonka vikinä kaikui kauas. Peltilehmä tietenkin pysähtyi tömähdyksen vuoksi, ja Kakurekin lähti kiireesti juoksemaan lähemmäs Nada perässään. Hän ei kuitenkaan uskaltanut mennä kamalan lähelle, sillä Hikarin ympärille oli kerääntynyt ihmisiä, minkä vuoksi puoliverinen vain kierteli ja vikisi hieman etäämmällä. Vasta nyt Kakure huomasi, että isäkin oli paikalla - oli oikeastaan ollut jo pidemmän aikaa. Tesshin oli koettanut pelastaakin Hikarin autolta.. ja silti poika ei ollut havainnut tuota. Ei siinä mitään, kyllähän sen toisaalta ymmärsi, poika kun oli aivan hädissään. Eikä tilannetta helpottanut ollenkaan se, kun isä kertoi kuopukselleen, ettei emolla olisi mitään mahdollisuutta jäädä henkiin. Olo pahentui entisestään, kun Tesshin kielsi poikansa Nadan huomatessaan ja kutsui tätä petturiksi, koska pentu veljeili vastapuolella olevan kanssa. Sanat iskeytyivät kunnolla nuorukaisen takaraivoon, mutta hän ei ehtinyt ajatella niitä sen koommin, sillä auto, jonka sisällä Hikari nyt oli, lähti liikkeelle. Emoaan kutsuen, emonsa kohtaloa peläten puolikoga tietenkin lähti auton perään, ja Nada toki seurasi ystäväänsä.
Kakure pysähtyi vasta auton jälkeen. Hikari siirrettiin johonkin taloon, jonka ovea nuorukainen jo pian oli raapimassa. Emo oli tuotu eläinlääkäriin, kaksijalkaisten hoidettavaksi, ja perheen lapset olivat varsin kiinnostuneita kahdesta pennusta, jotka talon ympärillä juoksivat, mutta eihän villikoiria silti mitenkään huomioitu. Mitä nyt tarjottiin kulhollinen vettä.
Aika ei ollut koskaan kulkenut niin hitaasti Kakuren elämässä kuin tuona yönä.. Yö vaihtui päiväksi ja päivä pian toiseksi, ja nuori ninjakoira vietti kaiken ajan vain odottaen merkkiä siitä, että emo olisi elossa. Hän uskoi vakaasti, että emo vielä astuisi talosta ulos, terveenä. Ja hän odotti, syömättä, juomatta ja nukkumatta. Kakure olisi varmasti sairastunut, jos Nada ei olisi tästä ollut huolehtimassa. Akita saalisti urokselle, jopa ruokki tämän, pakottikin syömään pariin otteeseen, kun puolikoga väitti, ettei ruoka maistunut. Ja näin jatkettiin kunnes puoliverisen oli pakko nukkua. Aika paljon Nada taas sai suostutella, mutta lopulta nuorukainen vajosi paljon tarvittuun uneen. Ja tuon unen aikana myös Hikari vajosi uneen..
Huskymalamuutin kuoltua Nada vei - pikemminkin kantoi - Kakuren pois ihmisasutukselta, metsään, uros kun ei suostunut omilla jaloillaan lähtemään: nuorukainen uskoi yhä, että Hikari oli elossa, eikä suostunut totuutta kuuntelemaan. Seuraavat päivät olivat masentuneella koiralla täyttä helvettiä, ja hän olisi taatusti kuollut ilman hyvää ystäväänsä. Nämä päivät tekivätkin Nadasta ja Kakuresta erottamattomat.
Aika kului. Ja sen kuluessa nuorukainen oppi hyväksymään, ettei emoa enää ollut. Tämän jälkeen hän rupesi jälleen piristymään, eikä aikaakaan, kun nuoret taas seikkailivat yhdessä, Kakurekin taas terveenä. Tällöin Nada päätti lähtevänsä kostamaan jotakin seikkaa menneisyydestään joillekin susille.. ja uros tietenkin koetti saada ystävänsä pään kääntymään, nämä kun olivat turhan nuoria moisiin taisteluihin, mutta kuuroille korville järkipuhe meni. Nada lähti kostoreissulleen siis yksin. Mutta naaraan tietämättä, muutamaa päivää myöhemmin, Kakure lähti katuvana seuraamaan akitan jälkiä. Ties mitä voisi tapahtua..
Niinhän siinä sitten kävi, että Nadan kosto epäonnistui, ja naaras olisi varmasti kuollut, mikäli ninjanverinen ei olisi saapunut sopivasti paikalle tuota pelastamaan. Kakure taisteli urhoollisesti joitakin susia vastaan, ja kun mahdollisuus tuli, hän nappasi ohulaisen mukaansa ja pinkaisi karkuun. Pakomatka onnistui kostoa paremmin, ja molemmat nuoret saivat pitää henkensä, vaikka naarmuitta matkasta ei selvitty.
Joskus tämän jälkeen koirat joutuivat erilleen toisistaan. Taisi olla niihin aikoihin, kun Japania syövä mustuus koetti imaista kaksikon sisäänsä ja kaiken muun siinä samalla. Pakoyritykset olivat niin hädillisiä, että Kakure pakostakin kadotti Nadan silmistään. Ja ystävän olinpaikkaa ulvoessaan jokin sitten tinttasi ninjapojalta tajun kankaalle.
Kun puoliverinen viimein palasi tajuihinsa, huomasi hän kivenkovan maan tuntuvan epämukavan polttavalta, ja lisäksi sen päällä oleva tomukerros - tarkemmin sanottuna se oli tuhkaa - likastutti hänen turkkinsa ruskeasta harmaansävyiseksi. Eikä uusi planeetta antanut Kakurelle paljoa aikaa päästä perille tapahtuneesta, sillä varsin uhkaavalta näyttävä laavavirta oli lähestymässä ninjaa. Uros säikähti, pahasti, ja nousi pakokauhuisena pystyyn. Ei siinä ehtinyt kuin hemmettiä hokemaan, kun piti niin nopeasti ravata karkuun.. eivätkä käpälätkään pitäneet tästä maastosta sitten ollenkaan. Kyllä nuorukainen onneksi hengissä selvisi, ja oi, kuinka mukavalta jopa likainen mutta sitäkin vilpoisempi lumi tuntui kuumuuden käryttämissä tassuissa!

Muuta: Nuorukainen syntyi ja varttui Weed's Futuressa. Kakurella on tullut pelattua jo siitä lähtien, kun napero Hikarin vatsassa alkoi kasvaa, emollakin kun sattumoisin pelasin silloin.