Askelia metsänpohjalla

Shiyuri säikähti jo Claudeakin, kun ei ollut olettanut tuon olevan moinen pelkuri. Olihan haltia tullut toimeen niiden aikaisempienkin eläinten kanssa.. Kieltämättä tämä tilanne oli toisenlainen eikä mitenkään verrattavissa siihen tarinatuokioon. Siitä huolimatta naisen oli vaikea katsoa hyvällä sitä, että mies ikään kuin piiloutui hänen - naisen! - selkänsä taakse. Eihän Shiustakaan olisi mieheksi tällaiseen tilanteeseen.
"Enpä ole minäkään ennen tällaiseen joutunut.." neito huomautti ja kokeili vaivihkaa, huomaamattomasti, olivatko getat hyvin jalassa. Hyvin olivat, ja jalat tuntuivat muutenkin kannattavan pelosta huolimatta. Ei sentään ollut sellaista lamauttavaa pelkoa - oi, jos olisikin ollut! Olisi loppu ollut varmasti tulossa. Nyt voisi vielä ehkä selvitä hengissä.. niin, ehkä. Myös nainen nielaisi, tosin ei yhtä kuuluvasti.
Shiyuri koetti punnita mielessään, kannattaisiko pakenemista yrittää. Hänen ajatuksensa kuitenkin olivat hermostuksesta niin sekaisin, ettei siitä tullut mitään. Vaihtoehtoja ei näkynyt.
"Juostaan sitten", hän yhtäkkiä sanoi ja kääntyi heti ympäri niin nopeasti kuin vain ehti. Shiu pinkaisi nopeimpaan juoksuun, jonka vain mitenkään kykeni saavuttamaan, vaikka painava olkalaukku kyllä hidasti häntä. Nainen sadatteli sitä mielessään, ettei ollut antanut kantamusta takaisin Claudelle tämän tultua alas puusta, mutta ääneen hän ei valittanut. Hän vain koetti pärjätä ja elää asian kanssa.
Kiichin korvat säpsähtivät, kun se kuuli emäntänsä sanat, ja se kääntyi hämmentyneenä katsomaan naisen perään. Pian uros lähti juoksemaan itsekin, sillä se ei ollut tottunut päästämään ihmistä yksin mihinkään muualle kuin töihin. Sitäpaitsi tämä maailma oli uusi, tosiaan. Susi ei tullut ottaneeksi edes saalistaan mukaan, mikä saattoi olla kookkaamman petoeläimenkin kannalta ihan hyvä päätös - tosin siitä ei voinut olla varma.

Shiyurin pyrähtäessä juoksuun Claude jäi sekunnin murto-osaksi toljottamaan tyhmänä paikalleen. Pian hän kuitenkin sai itsekin liikettä töppösiinsä, sillä vihainen villieläin oli rynnistänyt häntä kohti karjuen kammottavia kirouksia samalla hetkellä kuin Shiyuri oli pinkaissut juoksuun.
Claude juoksi nopeasti hänen ja Shiyurin välisen välimatkan kiinni, kiitos pitkien jalkojensa ja toistuvan "juoksuharjoittelunsa". Naisen vierellä juostessaan hän ojensi kätensä ottaakseen laukkunsa takaisin, jotta Shiyurin juokseminen helpottuisi. Hän itse voisi juosta ihan hyvin pienellä lisäpainollakin, olihan hänellä tukevammat sandaalitkin. "Miten ihmeessä nuo puuläpyskät edes pysyvät hänen jalassaan?" Hän mietti mielessään.
Peto oli tottuneempi juoksemaan tiheän aluskasvillisuuden keskellä kuin Claude tai Shiyuri, joten se saavutti heidät äkkiä. Se loikki juurten ja muiden esteiden yli tai rynnisti niiden läpi päättömän raivon vallassa. "Kasviraukat", haltia ajatteli. "Ja me raukat myös, jos emme keksi mitään äkkiä..."
Sitten haltia ajatteli keksineensä oikean kuningasidean. "Uskotko sen osaavan kiivetä?" Hän huohotti harppoessaan mahdollisimman samaa vauhtia kuin Shiyuri. Yhtäkkiä ja täysin varoittamatta hän poikkesi juoksusuunnasta ja heilautti itsensä erään lähellä olevan puun taakse, alkaen kiivetä sen runkoa pitkin. Heitä takaa-ajava peto pysähtyi hetkeksi häkeltyneenä katsomaan ketterän haltian temppuilua.

Tyttö ei tosiaankaan ollut järin hyvä näin rehevässä maastossa juoksemisessa. Olisi ollut sopeutuvampi ellei sitten jo tottunut, jos olisi ollut se ninja, mutta asiaa ei auttanut itkeä. Nainen tuhahti ajatuksilleen aikamoisen olemattomasti ja keskittyi taas siihen, ettei kaatuisi, mutta kyllä se katse siirtyi Claudeen ja tämän käteen näiden tullessa vierelle. Shiu hoksasi heti, että sitä sadateltua laukkua tuo tässä tuli kinuamaan, ja kipityksensä ohessa hän nosti laukun pois olaltaan. Seuraavaksi se lähes heitettiin ojennettuun käteen, sillä ei tässä ehtinyt mitään hellästi toiselle antamaan eikä todellakaan toteamaan perään, että "Ole hyvä". Ei tulisi kuuloonkaan juuri nyt! Myöhemminkin ehtisi kiittämään helpotuksesta, mikäli siis saisi mahdollisuuden.
"K-kiivetä?" Shiyuri sanoi typerästi haltian kysymykseen ja jäi ikäväkseen tuijottamaan miehen tempausta sen sijaan, että olisi katsonut eteensä. No, näytti sillä olevan vaikutusta tuohon sekasikiöpetoon, mutta osaisiko moinen olento kiivetä vai ei, siitä naisella ei ollut aavistustakaan. Toisaalta se saattaisi osata, mutta se voisi olla turhan raskas rakeenteeltaan - vaikka niin olivat nämä sademetsän puutkin.
"Varo!" Shiu yhtäkkiä kuuli vingahduksen takaansa eikä tullut kiireessä hoksanneeksi sitä, että Kiichi äänen oli ilmoille päästänyt. Neito käänsi katseensa säikähdyksissään eteenpäin ja pääsi juuri sopivasti näkemään kookkaan juuren, joka hänen tielleen sattui. Hän ei ehtinyt sitä enää välttää ja hän siis kompastui sekä kaatui kovakouraisen näköisesti maahan. Vaatteet tästä hieman likaantuivat ja oikeaan poskipäähän ilmaantui verta hieman vuotava naarmu, mutta sellaiselle ei nyt ehtinyt antaa huomiota. Ylös oli pakko päästä ja nopeasti, mutta voimat olivat jo vähissä ja keho tärisi hengästyksestä niin, ettei nainen ollut päästä takaisin jaloilleen. Kiichi kuitenkin juoksi emäntänsä luokse, ja siitä tukea ottaen neito nousi taas pystyyn. Vaikka jalkoja kolottikin, pakomatkaa oli pakko jatkaa.
Tässä vaiheessa Shiyuri päätti myös vilkaista taakseen. Oliko peto hänen vai Clauden perässä? Entä missä Claude oli? Ei olisi mukavaa, jos kumpi tahansa nyt hukkaisi toisen..

Shiyuri oli juossut jo pitkälle Clauden edelle, kun haltia pääsi sopivalle oksalle. Hänen sandaalinsa eivät olleet varsinaisesti auttaneet häntä kiipeämään, sillä niiden pohjat luisuivat puunrungolla. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa ottaa niitä taas jalastaan, sillä mies sai järkytyksekseen huomata, että villipeto oli jatkanut Shiyurin seuraamista, ja tyttö taas oli pahaksi onneksi kompastunut juureen.
Aikaa turhalle ajattelulle ei ollut, sillä oli toimittava nopeasti. Haltia varmisti, ettei hänen laukkunsa vahingossakaan voinut päästä putoamaan ja katseli nopeasti ympärilleen. "Kävipä tuuri", mies ajatteli, sillä eräiden puiden alimmat oksat olivat juuri sopivalla etäisyydellä toisistaan jotta hän voisi joko juosta tai hyppiä oksalta toiselle, ja se oli nyt suunnitelma jota noudatettiin.
Ketterin liikkein, ja samalla varoen putoamasta, Claude puokkoili oksalta toiselle kohti Shiyuria, joka oli jo Kiichin avustuksella päässyt takaisin jaloilleen - onneksi. Raivoisa peto ei huomannut yläpuolellaan liikkuvaa haltiaa nyt, sillä Shiyuri ja Kiichi olivat vain vähän matkan päässä sen edessä.
Claude kiristi vauhtia entisestään ja ohitti kaikki kolme olentoa alapuolellaan. Shiyurin ja Kiichin edelle päästyään mies pudottautui pää edellä roikkumaan polviensa varassa oksasta ja ojensi käsivartensa, jotta Shiyuri voisi tarttua niihin ja hän itse voisi nostaa tytön turvaan oksalle - toivottavasti. Joka tapauksessa mies ei voinut kuin toivoa, ettei kumma eläin osannut kiivetä. Kiichin kohtaloa hän ei ollut ehtinyt ajatella, mutta hän kuvitteli suden pärjäävän hieman paremmin kuin hän itse tai Shiyuri olisivat tuolla alhaalla pärjänneet. Tilanne oli Claudelle epämukava jo senkin takia, että koko laukullinen painavia hedelmiä oli kolahtanut täydellä painollaan vasten hänen takaraivoaan, kun hän oli heilauttanut itsensä roikkumaan oksalta.

Harmikseen Shiyuri joutui toteamaan, että peto oli hänen ja Kiichin perässä. Huonompi juttu. Hän koetti harppoa pari askelta pakoonpäin, mutta edes adrenaliini ei enää jaksanut tyttöä kunnolla kannattaa. Hän vaan oli liian väsynyt, jalkoja särki ja.. vaikka mitä. Ja hukka yritti kovin tuuppia hänen jalkaansa, kuin käskien nuorta lähtemään taas juoksuun. Mutta ei, epätoivoissaan ihminen vain piteli koskevia kylkiään.
Ja pelastus tuli ylhäältä. Suden kohottaessa kuononsa nainenkin hoksasi katsoa ylemmäs, ja hänen katseensa kohtasi nopeasti haltian kädet. Epäröimättä hän nosti kätensä pystyyn ja hypähti hieman saadakseen parhaimman mahdollisen otteen miekkosesta, jopa niin väsyneenä kuin nyt oli. Viimeiset voimat laitettiin nyt tähän, jotta tässä pysyisi hengissäkin. Tosin Kiichi..
"Juokse, poika.." Shiyuri sanoi ilmiselvästi huolestuneena lemmikkinsä kohtalosta, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Suden silmiä kun katsoi, tuo kyllä näytti kunnioittavan tätä päätöstä ja olevan asioista samaa mieltäkin. Hukka jaksaisi juosta paremmin, ja uros painelikin nopeasti eteenpäin, ettei kookas olento ehtisi sitä saavuttaa. Neito sen sijaan kohotti kasvonsa haltian puoleen ja pyysi katseellaan, että Claude nostaisi hänet nopeasti turvaan.


//Vähän.. ontuu. Eäh.//